Search

Author: Kati Marjala

Ulkomaisten tai FIFe:n ulkopuolisten ilmoittautumiset sekä puuttuvan kotikissan lisäys

Ulkomaisille ja FIFe:n ulkopuolisten ilmoittautumiset luodaan samalla tavoin kuin Kissaliiton jäsenelle, mutta tätä ennen täytyy kissojen ja omistajien tiedot olla vietynä Omakissaan. Myös kotikissojen tietoja voi puuttua Omakissasta. Tarkista ensin löytyykö omistaja ja oikea kissa jo Omakissasta. (samalla tavalla kun näyttelysihteeri ilmoittaisi kissan, eli etsit Ilmoita kissa -kohdasta omistajan nimellä.) Jos omistajaa tai kissaa ei […]

Kasvattajaluokan poistaminen

Kasvattajatulokset lasketaan Omakissassa automaattisesti niille kasvattajille, joille ehdot näyttelyssä täyttyvät. Toisinaan voi olla tarpeen, ettei kasvattajanimeä haluta lopullisiin kasvattajatuloksiin esimerkiksi jos kasvattaja itse näin haluaa tai mikäli yhtään kasvattajan omistamaa kissaa ei osallistu arvosteluluokkaan eikä kasvattaja ole ilmoittautunut kasvattajaluokkaan yhdistyksen antaman ilmoittautumisohjeen mukaisesti. Huom. Kasvattajaluokkalaiset-raportti pitää käydä käsin lävitse niiltä osin, että tarkistetaan, onko näyttelyyn […]

Näyttelyn perustiedot

Kun uusi näyttely on perustettu (ks. Uuden näyttelyn perustaminen), järjestävän yhdistyksen tulee täyttää näyttelyn perustiedot kokonaan. Näyttelyn perustiedot näkyvät (rajoitetusti) myös jäsenille. Ilmoittautuminen jäsenelle on avoinna ilmoittautumisajan puitteissa. Ilmoittautumisaika voidaan laittaa voimaan heti tai ajastetusti. Näyttelyn tietoja muokataan Muokkaa tietoja -painikkeen kautta.  Näyttelyn perustiedot: Järjestävä yhdistys Nimi, näyttelyn nimi. Tulostuu kaikkiin tulosteisiin. Suosi muotoa: <järjestysnumero> […]

Näyttelyn tuotteet

Tuotteiden avulla muodostetaan näyttelyn laskut sekä voidaan kerätä muita tietoja, esim. ilmoittautuminen assistentiksi. Tuotteille voi laittaa eri voimassaoloaikoja, jolloin voidaan esimerkiksi tallentaa ilmoittautumisajan mukaisesti vaihtuvia näyttelymaksuja. Jos voimassaoloaikaa ei valita, on tuote voimassa koko ajan. Tuotteet lisätään näyttelyn Tuotteet-välilehdeltä Lisää-painikkeesta. Näyttelyilmoittautuminen-tuote: Vähintään yksi ilmoittautumistuote vaaditaan, että näyttelyyn voi osallistua. Voi olla esim. Näyttelyilmoittautuminen jäsen, Näyttelyilmoittautuminen […]

Sihteeristön käyttäjätunnukset ja hallinta (+muut käyttäjätunnukset)

Huolehdi, että kaikilla sihteeristön jäsenillä on toimivat käyttäjätunnukset ja tarvittavat oikeudet, viimeistään näyttelyä edeltävänä päivänä. Tunnuksia pääset luomaan ja määrittelemään Käyttäjähallinta-välilehdeltä ja sieltä Käyttäjät. Tämän jälkeen valitaan Lisää uusi käyttäjä. Oman yhdistyksen Omakissan yhdistyspääkäyttäjä yleensä hallitsee yhdistyksen käyttäjätunnuksia. Sihteeristön jäsenet tarvitsevat Näyttelysihteeri-käyttäjäryhmän oikeudet. Huomaathan, että Käyttöoikeus päättyy -päiväys tulee olla näyttelyä seuraava päivä, koska vuorokauden vaihtuessa puolilta […]

Näyttelysihteerin tekemä ilmoittautuminen

Näyttelysihteeri voi tallentaa esimerkiksi paperilomakkeella tulleen ilmoittautumisen Omakissaan seuraavasti: Avaa Ilmoittautumiset -välilehti ja paina Ilmoita Kissa -painiketta Ilmoittautumislomake avautuu Hae ilmoittajaa Omakissasta, alasvetovalikko täydentyy hakuehdoista Valitse ilmoittaja Omakissa näyttää infotekstin valitusta henkilöstä, mm. osoitteen, yhdistykset (joissa jäsenyys aktiivinen) Mikäli ilmoittajaa ei löydy, voi olla ettei ilmoittajaa ole Omakissassa tai hänen nimensä on vaihtunut. Kysy lisää […]

Numerointi

Numerointi tapahtuu Numerointi-välilehdeltä. Jotta numerointia ei voi tehdä vahingossa, täytyy numerointitoiminnallisuus avata ja lukita aina erikseen: Paina Lukitse/Avaa numerointi -painiketta. Tämän jälkeen painetaan Aseta näyttelynumerot -painiketta, jonka jälkeen ohjelma järjestää kissat ja antaa jokaiselle numeron. Lukitse toiminnot Lukitse/Avaa numerointi -painiketta painamalla. Mikäli numeroinnin jälkeen tulee tarvetta numeroida yksittäisiä kissoja, ne tulevat listalla päällimmäiseksi (sen jälkeen […]

Tuomarijako

Tuomarien lisääminen näyttelyyn tulee tehdä ennen tuomarijakoa. Varsinainen kissojen jako tuomareille tehdään Tuomarijako-välilehdellä. Tuomarijaon avuksi kannattaa avata  Koonti näyttelyn kissoista -tuloste. Tulosteen voi tallentaa myös Excel-, Word- tai pdf-muotoon. Tuomareiden tallennus kissoille tapahtuu seuraavasti: Hae hakuehdon avulla ryhmä, jolle halutaan antaa tuomari. Tällä hetkellä voidaan hakea kissoja mm. seuraavien hakuehtojen avulla: kaikki, kategoria, rotu, sukupuoli, luokka, […]

Tuomarien lisääminen näyttelyyn

Järjestävä yhdistys lisää tuomarit näyttelyyn näyttelyn Tuomarit-välilehdeltä Lisää tuomari -toiminnolla (Nuoli 1). Ikkunasta valitaan alasvetovalikosta tuomarin nimi ja painetaan tallenna. EMS-koodi -tekstiä ei tallenneta (EMS-koodit lisätään vasta tuomarijakoa tehdessä). Tuomarin voi poistaa painamalla Poista-linkkiä tuomarin nimirivin lopussa. (Nuoli 2) Tarvittaessa tuomarioikeudet voi tarkistaa FIFe:n sivuilta: http://www1.fifeweb.org/wp/org/judges.php Mikäli tuomaritiedoista löytyy virheitä esim. kategoriaoikeus puuttuu, tieto niistä toimitetaan […]

Uuden näyttelyn perustaminen

Uuden näyttelyn perustaa Omakissan pääkäyttäjä tai uuden näyttelyn voi myös kopioida vanhan näyttelyn pohjalta. Omakissan pääkäyttäjä perustaa uuden näyttelyn Yhdistyksen tulee toimittaa näyttelyn perustiedot pääkäyttäjälle osoitteeseen:omakissa.tuki@kissaliitto.fi Pääkäyttäjä ei päivystä koko ajan – toimitattehan tiedot siis riittävän ajoissa! Pääkäyttäjä luo näyttelyn perustiedot ja myöntää tarvittaessa lisää käyttöoikeuksia. Kun näyttely on avattu, jää järjestäjän vastuulle päivittää ja […]

Next Page »