Kissarekisteri

Omakissa-palvelun myötä jäsenen on mahdollista tarkastella omien kissojen tietoja sekä tehdä kissoihin liittyviä toimenpiteitä sähköisesti. Tällaisia ovat mm. pentueen rekisteröinti, terveystietojen tallennus ja omistajuustietojen muutokset. Osa toiminnoista on edelleen maksullisia, mutta osa toiminnoista on maksuttomia, kuten kissan ilmoittaminen kuolleeksi tai kastroiduksi ja omistajanvaihdos.

Omakissan myötä myös osa tiedoista avautuu katseltavaksi julkisesti. Kissojen perustiedot ovat avoinna julkisesti, mutta mitään arkaluontoista ei näytetä. Avoimet tiedot ovat: kissan koko nimi, rodun tiedot, rekisterinumerot, syntymäpäivä, näyttelytietoja. Myös sukupuu ja jälkeläisten tiedot näytetään. Sen sijaan ei näytetä omistajan tai kasvattajan nimeä eikä yhteistietoja. Terveystiedot ovat julkisia 1.1.2016 alkaen tallennettujen terveystietojen osalta. Tätä aiemmin tallennetut tiedot ovat julkisia omistajan asettaman valinnan mukaan.

Huom! Joissain tilanteissa on käytetty päiväystä 1.1.1900. Tämä on tietojen siirrossa annettu päiväys, sillä tiedon oikeaa päiväystä ei ole voitu siirtää. Näitä päivämääriä ei ole yleensä tarpeen korjata.

Samankaltaiset artikkelit

  • Sukupuu

    Kissan sukupuu – kurkista menneisyyteen! Sukupuu-välilehdellä näet kissasi vanhemmat aina neljänteen sukupolveen asti. Omakissassa voit sukeltaa vieläkin syvemmälle ja tutkia sukupuuta jopa kahdeksan sukupolven taakse, jos tiedot löytyvät rekisteristä. Kissoista näytetään perustiedot: nimi titteleineen, rekisterinumero, EMS-koodi ja syntymäpäivä. Kissan nimeä klikkaamalla pääsee katsomaan kissan julkisia tietoja.

  • Kissan terveystiedot

    Jokaisella kissalla on oma Terveystiedot-välilehti, jonne kerätään kissasta tehdyt terveystiedot. Terveystiedot on jaettu kahteen osaan ”Pakolliset ja suositellut terveystiedot” ja ”Muut terveystiedot”. Pakolliset ja suositellut terveystiedot osiosta löytyvät jalostuskäyttöä varten vaaditut terveystulokset sekä FIFé testiohjelman mukaiset (Kasvatus- ja rekisteröintisäänto 3.5.1) mukaiset suositellut terveystestit. Rotukirjaaja hyväksyy ja kuittaa käsitellyksi tämän ryhmän terveystestit. Kaikki tämän ryhmän terveystiedot…

  • |

    Lisää kissa tietoihisi rekisteröimällä sen tiedot (ulkomainen näytteilleasettaja tai kotikissa)

    Valitse ”kissat”-välilehti ja Paina Rekisteröi kissa -painiketta. Kissasi saattaa jo löytyä Omakissasta, joten etsi sitä ensin mikrosirunumeron avulla. Huomio! Et voi nähdä tätä painiketta, jos et ole lisännyt kissayhdistystäsi Omakissaan. Kissasi saattaa jo olla olemassa Omakissassa, joten kirjoita ensin kissasi nimi Haku-kenttään ja paina Hae-painiketta. Jos löydät kissasi, paina Valitse-painiketta. Jos kissasi ei ole Omakissassa,…

  • |

    Sähköinen rekisterikirja

    Sähköinen rekisterikirja tulee näkyviin kissan omalle sivulle, ”Rekisterikirja”-välilehdelle, kun kissalla on tiedoissaan mikrosirunumero. Sähköinen rekisterikirja näkyy vain kissan omistajalle. (Mobiililaitteilla näkymä ei lähtökohtaisesti toimi) Mikäli Rekisterikirja-sivu latautuu plankkona, puuttuu kissalta mikrosirunumero, sinulla ei ole oikeutta näkymään tai kyseessä on kotikissa. Kirjaudu Omakissaan. -> Kissat välilehti -> valitse kissalistaltasi oikea kissa -> Rekisterikirja

  • |

    Kissan tiedoilla esitäytetyt dokumentit

    Esitäytettyjen dokumenttien lataaminen Omakissasta Voit ladata kissasi tiedoilla esitäytettyjä dokumentteja (MS Word) helposti seuraavasti: Avaa sen kissan tiedot, jonka dokumentin haluat ladata. Selaa Perustiedot-sivun alareunaan ja etsi Dokumenttien luonti -osio. Valitse alasvetovalikosta haluamasi dokumentti ja klikkaa Lataa. (Katso esimerkkikuva.) Huom! Jos dokumentti ei lataudu, tarkista, ettei selaimesi estä ponnahdusikkunoita. Ohjeita ponnahdusikkunoiden eston poistamiseen löytyy täältä.

  • Omistajanvaihdos myyjä

    (PIN-koodiominaisuus ei ole käytettävissä ulkomaisille käyttäjille, joilla on tiliinsä liitetty ulkomainen jäsenyhdistys.) Omistajanvaihdos vaatii jokaisen omistajan suostumuksen. Tämä annetaan niin, että jokainen kissan omistaja kirjautuu Omakissaan ja antaa suostumuksen kissan myynnille painamalla kyseisen kissan tiedoista Salli omistajanvaihdos. Toiminto on tehtävä vaikka olisi kissan ainoa omistaja. Kissan omistajuutta voi vaihtaa luomalla Omakissassa PIN-koodin, joka annetaan uudelle omistajalle….